tiistai 23. lokakuuta 2012

Tomeran viikko 2 pähkinänkuoressa

Viime viikko olikin vajaa raksailun osalta sillä aloitin viimeisen kesälomaviikkoni perjantaina.
Kesäloma starttaa minilomalla Tallinnaan tyttöjen kesken ja jatkuu tiistaina ystävien kanssa kohti turkkia, appiukon "kesämökille".

Lomailua ennen kuitenkin ehdittiin mamin kanssa tasata hiekka sisältä loppuun. Aika monta kymmentä kärryllistä hiekkaa vietiinkin ulos. Minä konttasin lattialla tasaten ja mitaten, äiti lapioi ja kärräsi  hiekkaa, kiitos maailmalle äideistä ! :D
Tämän urakan jälkeen olikin taas hetki aikaa keskittyä työmaan siivoamiseen ennen sisäkaton asennuksen aloitusta.
Sattuipa meille ihanan aurinkoisiakin hetkiä alkuviikkoon, silloin keskeytettiin työt hetkeksi ja räpsittiin kuvia tästä nykyään niin harvinaisesta valoilmiöstä.



Sisäkaton asennuksessa minä sain toimia lautatyttönä ja suristella sirkkelillä.
KotiKolonen tuntuu taas hitusen enemmän talolta, kun pään päällä on katto eikä korkeaa tyhjää tilaa.
Kyllä nyt tulevat viikot kelpaa raksailla, kun lämpökin alkaa pysyä sisällä.

Loppuviikosta poutakeli oli hakusessa joten pienessä tihkussa viimeisenä raksapäivänä vetelin bitumilakan hieman kosteaan sokkeliin, koska ei ollut enää aikaa jäädä odottelemaan, maanantaina kun alkaisi patolevyn kiinnitys ja styroksien laitto.
13 tunnin raksailun jälkeen meikäläisellä alkoi loppua veto vieteristä, joten onneksi rakkahin mies tuli vielä tyhjentämään ulkoa seinän vierustoja ja sisältä telineet, laudat, lankut ja roskat.

Minä suuntasin raksalta kotiin pakkaamaan laukkua viikonlopun tyttöjen reissua varten, mutta uni vei voiton ja pakkaaminen jäi perjantai aamuun, hyvin ehdin silti.
Kohta laitankin hieman kuulumisia Tallinnasta:)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jotain sydämellä? Kerro ihmeessä mitä :)