sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kurkistus kylppäriin ja saunaan

Piirrustuksissahan pesuhuoneen pohjaratkaisu on tällainen:

 
Mutta minä päätin haluta tuohon keskelle "seinäkkeen", joten siitä tulee tällainen:
 

 
Tuo ei nyt ole mikään virallinen piirrustus, muuta varmasti asia käy ilmi (piirsin tuon seinäkkeen tuohon paintilla joten ei ole mitenkään mittakaavassa).
 
Seinäkkeen kumminkin puolin on suihku ja toisessa reunassa avoin hyllykkö pesuaineille. Hyllykköä pääsee käyttämään kummaltakin puolelta ja mikä parasta ne kymmenet putelit ei ole ensimmäinen asia joihin katse kiinnittyy. Mä nimittäin sitten vihaan niitä kaikkia puteli hyllyköitä jotka on metallista tai muovista tehty. Enkä myöskään pidä siitä että ne pullot on näkösällä, niitä kun on paljon ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Noloa ehkä myöntää, mutta joskus tapanani oli ostaa vain tietyn värisiä puteleja jotta kylppärin ilme ei olisi niin levoton, huoh, kaikkea sitä perfektionisti onkin tehnyt miellyttääkseen silmäänsä. 
Enivei, tässä yksi kuva joka kuvaa aika hyvin ajatusta siitä millainen seinäke meille on tulossa.
 
Kuva lainattu Tulikiveltä.
 
Kylppäriin, saunaan,pukuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen tulee lattiaan tämä laatta:
 
Ttc art flat mv 48x48mm matta valkoinen
Laatta on pakkasenkestävä joten soveltuisi käytettäväksi myös ulkona. Saumaksi tähän tulee Mapein Kerapoxy, joka on tavallista saumaa paljon helpompi puhdistaa. Saumasta tulee "liukas" karhean sijaan. Tämä helpottaa huomattavasti valkoisen sauman pysymistä valkoisena.

Seinien "peruslaataksi" valittiin tämä laatta: 
Th white matt 20x40 cm
 
Korosteeksi päätyseinään ja seinäkkeeseen tulee tämä pling plingiä sisältävä laatta:
 
Ev mosaico star gris 20x33,3 cm

 
 Tähänkin laattaan laitetaan Kerapoxy sauma. Helpottamaan siivousta, kun tämä laatta joutuu eniten kosketuksiin veden ja pesuaineiden kanssa.
Laatta ei pääse oikeuksiinsa kuvassa, mutta päivittelen myöhemmin paremman kuvan laatasta, nämä kun majailevat jo meidän sängyn alla. Kohta ei voi enää sanoa " sängyn alla on vielä tilaa" ;)

Kaikki laatat ja sauma-aineet  löytyivät Laattapisteeltä.

Mieluisan suihkusetin metsästäminen oli aikamoinen urakka, tai sanotaanko, että mieleisen ja budjettiin sopivan. Viimein kuitenkin löytyi Tapwell:in suihkusetti.
Kriteerinä kun oli, että ilmeen pitää olla kantikas. Sopivaan hintaan tarjolla on vaikka kuinka settejä joissa on pyöreä kattosuihku ja pyöreähkö termostaatti. Suurinosa kantikkaista on paljon kalliimpia, tämä malli kuitenkin mahtui budjettiin.
Kuva lainattu täältä.
 

Sauna ja sen lasit tulevat SunSaunalta. Laudemalli tulee olemaan Relax ja materiaali lämpöhaapaa (ei kuvassa).

SunSaunan Relax laudemalli.
Tässä vielä kuva lasiseinästä (meille lasi tulee vain toiselle puolelle ovea).


Kuva SunSauna
Kiuas on Mondexin uusimpia tuotteita, kiuas joka näyttää siltä kuin kivet olisi vain pinottu päällekäin :) Pohjapiirrustuksesta poiketen, kiuas tulee upotettuna lauteeseen.

Mondexin Total Rock
Saunan seiniin ja kattoon paneelit tulee Siparilalta ja jo tutuksi tullutta struktuuripaneelia käytetään tässäkin tapauksessa. Kuvaa minulla ei ole vielä laittaa, sillä paneeli sävytetään Siparilalla haluamallamme värillä (harmahtava). Kun Paneelit saapuu niin räpsyttelen kuvia sitten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jotain sydämellä? Kerro ihmeessä mitä :)