lauantai 15. joulukuuta 2012

Seinät, lattiat, villat ja monet muut!

Pitkään tuntui, että KotiKolonen junnaa vaan paikallaan, kun mitään kovin suurta näkyvää ei tapahtunut. Oli vain hitaita (inhottaviakin) työvaiheita, kuten tallin yläpohjan villoitus ja muut työvaiheet ennen tallin lattian valua. Lattiaa ei siis ehditty valaa ennen pakkasia joten kylmyys toi oman haasteensa hommiin. Onneksi keli kuitenkin pian lauhtui ja lattia päästin kuin päästiinkin valamaan. Kaikkea muutakin tapahtuu niin kauheaan vauhtiin, että oikein harmittaa kun ei ehdi kaikesta haluamastaan kirjoittaa :(
Muutaman viikon päästä kun on aivan turha enää mietiskellä, että mitäs sitä kaksi viikkoa sitten tapahtui ja missä järjestyksessä. Meikäläisen kiintolevy alkaa ainakin olla niin ylikuormittunut etten yhtään ihmettelisi vaikka joku päivä astelisin raksalle yökkäri päällä.
 
En tiedä pitäisikö olla huolissaan näistä dementia oireista, vai onko se vain yksi sivuvaikutus joka on väistämätön rakentajalle?
Jos siis huomaatte että kirjoitan täällä ihan puutaheinää tai toistan samoja asioita niin vinkatkaa, olisin siitä erittäin kiitollinen :)
Välillä luulen jostain aiheesta kirjoittaneeni, muuta huomaan etten olekaan. Ilmeisesti olen vain ajatellut niin tekeväni.
 
Mutta nyt asiaan!
 
 
Nimittäin siihen villa asiaan. Musta olis pitänyt saada kuva kun koikkelehdin ja roikuin milloin missäkin asennossa tuolla villojen ja ristikoiden välissä, nyt jo itseänikin naurattaa, mutta eipä naurattanut silloin kun täys varustus päällä, -19 pakkasta, "kuonokoppa" naamassa ja ilman silmälaseja (kuonokopan takia) tuolla heiluin, mutta nyt onneksi tämä show on lähes valmis.
 
 
JEI!
Yhden pienen aukon jätin enää villoittamatta, josta pääsee suurimmat höyryt pihalle joita valussa ja sen kuivuessa ilmaantuu.
 
 
Tässäpä tallin lattia päivää ennen valua.
 
 
Ja tässä päivä valun jälkeen. Lattiaan tuli pintaan vielä "koveke" joten se on kerrasta valmis. Ei hiomista tai maalausta (ainoastaan jos joskus haluaa lakata tai maalata). Lattia on kuvassa peitetty muovilla jotta ei kuivu liian nopeaan. Muoveja pidetään ainakin viikko paikallaan.
 
Sitten kurkataan taloon.
Kappas vaan, seiniä on noussut meille kuin sieniä sateella.
 

Ensimmäisen makkarin seinät alkaa olla valmiit.

 
Näkymä keittiöstä olohuoneeseen.
 

Päämakuuhuoneessa jumissa, sahaan tietäni ulos vapauteen :)
 

Eteinen vaiheessa.
Kuvat on aikas rakeisia kun sisällä on niin hämärää ja puhelimen kameralla näpsittyjä, mutta kyllä niistä asia varmasti selviää. Onpahan kuvissakin vähän enemmän sitä oikeaa raksa fiilistä. Suttuista, pölyistä, roskaista ja karskia.
 
Sellaista meillä on tapahtunut viime päivinä. Tekisi mieli vieläkin turista ja tarinoida, koska kerrottavaa kyllä olisi, mutta nyt on aika taas rientää. Niin ikävää kuin se onkin, minäkin vanhenen ja sitä olisi tarkoitus lähteä juhlistamaan aivan kohta :D
 
Ihanata viikonloppua kaikille ja pikaisiin turisemisiin.
 
Ps. siitäpä tulikin mieleeni, toivon pukilta lisää postaus aikaa ;)
 
Nyt heips!
 
-Nino-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jotain sydämellä? Kerro ihmeessä mitä :)