keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Haaste: Kevään rouhein sisustusmaalaus

Teknos haastoi minut mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan kevään rouheinta sisustusmaalausta.

"Tämän vuoden sisustustrendeissä näkyy rouheus – kodin pinnoissa jäljitellään teollisuustyyliä. Myös värit ovat tulleet suomalaisiin koteihin. Esimerkiksi särmikkään rapatunnäköisen tehosteseinän saa toteutettua helposti koristepinnoitteella. Koristepinnoitteita voidaan myös sävyttää lähes mihin tahansa väriin."

Teknos seuraa projektien etenemistä ja postaa linkkejä Facebook sivuilleen, jossa yleisö voi käydä äänestämässä suosikkiaan, myös Teknoksen värisuunnittelun ammattilainen arvioi toteutukset ja valitsee joukosta parhaan.

Minähän tartuin haasteeseen oitis. Oli heti selvää minkä huoneen haasteeseen valitsisin. Kodinhoitohuoneen pitkä seinä on tuntunut kolkolta jo pitkään. Pohdin jo aikaisemmin, että pitäisikö seinään maalata puunrunko. 
Haasteen myötä innostuin ajatuksesta uudelleen ja mielenkiintoa puuhun toisi tavallisen maalin sijaan koristepinnoitteen rouheus.

Kuvat: Teknos, Cartinafinland ja sisustusblogi.fi

Inspiraationa suunnitteluuni toimivat kuvat tammien rungoista ja hyvin pelkistetyt sekä modernit kuvat puunrunkoa esittävistä hyllyistä tai seinämaalauksista.
Sävyksi valitsin mustan T4113. Pohja on varmasti maalattava mustalla maalilla ennen koristepinnoitteen levitystä, sillä seinä on nyt valkoinen. Suunnitelmani kuvioida pinnoite harvalla kammalla tai tapettiharjalla, saisi valkoisen pohjan esiin ja se ei ole tavoittelemani lopputulos.
Jään innolla odottamaan, että pääsen projektin kimppuun ja näkemään muiden rouheimpia maalauksia!

*Haaste tullaan toteuttamaan yhdessä Teknoksen kanssa.

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen projekti! Odotan innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minäkin olen aika innoissani tästä :)

      Poista
  2. Hauska idea! Täälläkin odotellaan innolla lopputulosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva juttu, pian pääsen hommiin :)

      Poista
  3. Tosi kiva juttu!! Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) En malttaisi odottaa, että saan tehdä ensimmäiset kuviointi kokeilut.

      Poista
  4. Bluehost is one of the best web-hosting provider with plans for all of your hosting needs.

    VastaaPoista

Mitä mielessä? Jotain sydämellä? Kerro ihmeessä mitä :)