lauantai 7. helmikuuta 2015

Sieltä se tuli ja sinne se meni

Nimittäin parvisänky. Ei ehtinyt kauaa mihen pojan huoneeseen ostettu parvisänky meillä ilahduttaa. Sänky natisi voimakkaasti jo alusta asti ja kaikista kiristyksistä sekä rasvailuista huolimatta kitinä ei lakannut. Kitinä voimistui niin kovaksi, että minä heräilin siihen öisin vaikka makkarimme on aivan vastakkaisella puolella taloa. Kysyin Hobby Hallista olisiko asialle mitään tehtävissä, ei ollut. He ehdottivat kaupan purkua ja eilen Posti nouti sängyn pois. 
Ennen Posti Patea ehdin kuitenkin napata viimeiset kuvat huoneesta parvisängyllä.









Sängyn nouto kävi niin äkkiä, ettei meillä ole tilalle toistaiseksi mitään sänkyä. Onneksi patja ei kuulunut kauppaan niin on paikka jossa nukkua kunnes uusi sänky löytyy. 
Legojen lokerikko oli muuten löytö ihan omasta varastosta. Olen teetättänyt sen aikanaan ensimmäiseen omaan asuntooni jonka jälkeen se on kiertänyt sisaruksillani ja palannut taas meidän varastoon. Hylly oli kokenut kovia matkoillaan, mutta pari purkkia spraymaalia sai sen pikaisesti takaisin käyttökuntoon. 

Leppoissaa lauantain jatkoa kaikki!

3 kommenttia:

  1. Voi että, harmi että kitinä vei voiton. :/ Onneksi saitte kuitenkin kaupan purettua! Onko tarkoituksena metsästää tilalle vielä uutta parvisänkyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iinpä, mutta vaakakupissa painoi myös se että kitinä ilmeisesti vähän pelotti poikaa, romahtaako sänky, voiko sieltä tippua jne. Poika itse haluaisi vielä parven ja olisihan se käytännöllinen, mutta vaihtoehtoja ei ihan kamalasti ole löytynyt kun portaiden pitäisi olla samaan tyyliin kun entisessä ja leveyttä parvella 90 cm

      Poista
    2. iinpä, mutta vaakakupissa painoi myös se että kitinä ilmeisesti vähän pelotti poikaa, romahtaako sänky, voiko sieltä tippua jne. Poika itse haluaisi vielä parven ja olisihan se käytännöllinen, mutta vaihtoehtoja ei ihan kamalasti ole löytynyt kun portaiden pitäisi olla samaan tyyliin kun entisessä ja leveyttä parvella 90 cm

      Poista

Mitä mielessä? Jotain sydämellä? Kerro ihmeessä mitä :)